Tähtäimessä hieno harrastus?

Tarjoamme harrastus- ja kilpa-ammuntatoimintaa kaikenikäisille ja kaikentasoisille ammunnan harrastajille Hämeenlinnan Lammilla. Opastamme lajin pariin myös vasta-alkajia ja järjestämme aktiivista nuorisotoimintaa - nykyaikaisissa puitteissa!

Toimintamme perusta on jatkuvasti kouluttautuva vapaaehtoisjoukko, joka mahdollistaa harrastamisen "maalaispitäjässämme" lähes joka viikon arkipäivälle. Opastusta ja valmennusta ohjaa Suomen Ampumaurheiluliiton ohjeet.

Tervetuloa mukavan ja tarkan harrastuksen pariin!

 

Ajankohtaista seurassa:

  • Terveisiä seuran kehitysillasta

    Seuran kehittämisilta on pidetty - olisimme toki toivoneet suurempaakin osallistumista, mutta 12 henkeä sai silti kolmeksi tunniksi loistavan ja positiivisen keskustelun aikaan!

    Kehitysillan myötä tulemme muovaamaan tulevana kautena erityisesti nuorten toimintaa. Seuran näkyvyyttä alueella tullaan kuitenkin korostamaan jo nyt ja kehittävien ideoiden ja keskustelun myötä koko toimintamme tulee saamaan ihan uutta pontta. Hallitus pohtii saatuja erilaisia ideoita ja toteutuksen keinoja, digiä tullaan hyödyntämään entistä enemmän informoinnissamme, mutta erityisesti henkilökohtaisesti annettu tieto nousi vahvasti esiin kehitysillassamme.

    Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan sinulle sopivalla tavalla seuramme toimintaan, jätä meille ihmeessä viestiä!

    Palautetta saa myös edelleenkin jättää, tässä on siihen linkki.

      Takaisin

VIIKKOKALENTERI - katso tarkemmat tiedot Viikkokalenteri -sivulta

 

Tiistai

Vapaat harjoitukset ampumahallilla

 18.00 - 20.00

Keskiviikko

Vapaat harjoitukset   ampumahallilla

  18:00 - 20.00

Torstai

Vapaat harjoitukset ampumahallilla

 18:00 - 20.00

Perjantai

 

 

  Kiitämme harrastusta tukevia sponsoreitamme:

Lammin Ampumaseura - ampumarata, ilma-aseammunta, nuorisotoiminta, kilpaurheilu - Tule mukaan!

 Ilma-aserata: Lamminraitti 23, 16900 Lammi (Sisäänkäynti rakennuksen takapihan puolelta)  

 Posti: c/o Kaurastentie 66, 16900 Lammi  

 Sähköposti: info@lamminampumaseura.fi
Tietosuojaseloste